Jos onnellisuuden kokemuksien seuraaminen ja
mittaaminen koetaan tärkeäksi on varmasti järkevää kysyä ketkä kokevat elämänsä
onnelliseksi. Onnellisuus ja hyvinvointi
ovat käsitteitä joilla on selviä eroja ja merkittäviä yhtäläisyyksiä. Tunteena
onni on luonteeltaan yksityisempi ja
tilapäisempi ja sitä on hyvin vaikea purkittaa. Tuottaako mitään lisäarvoa "seurata"
mitä ihminen sitten ajattelee elämästään? Stiglitz komission (2009) raportissa
todetaan, että "Pitkä filosofinen perinne näkee yksilön parhaana
arvioimaan omaa hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan. Tämä lähestymistapa liittyy
läheisesti utilitaristiseen perinteeseen, mutta on laajemminkin suosittu
näkökulma antiikin ja modernin kulttuurin alalla, joissa ihmisen universaalina olemassaolon
päämääränä on olla onnellinen ja
tyytyväinen.” Näyttää siltä, että nykyinen suuntaus onnen ja hyvinvoinnin
tutkimuksessa on sopusoinnussa Stiglitzin komission näkemysten kanssa.
Viime vuosina
onnellisuuden ja hyvinvoinnin tutkimus on kasvanut ja lukuisia artikkeleita, jotka käsittelevät erityisesti subjektiivista hyvinvointia on
julkaistu. Esimerkiksi alan
tutkimukselle omistetussa ‘Journal
of Happiness Studies” lehdessä on julkaistu monia
tutkimusartikkeleita subjektiivisen
hyvinvoinnin ja onnellissuden aiheista.
(Http://www.springer.com/social+sciences/well-being/journal/10902)
Subjektiivisella hyvinvoinnilla on tällä
hetkellä suuri rooli hyvinvoinnin tutkimuksen parissa, mutta voiko hyvinvointia
ja onnellisuutta pitää ihmisen perusoikeuksina? Onko meillä oikeus onneen?
No comments:
Post a Comment